Suvi S. esittäytyy

On aika jatkaa Tuopan henkilökunnan esittelyä.

Alla Tuopan Suvi S-ohjaajan vastaukset kysymyksiin. Työkavereiden mielestä Suvin muumihahmo on ehdottomasti salaperäiset ja ystävälliset Tiuhti ja Viuhti.

ASIA JOKA JÄI KOULUNPENKILTÄ MIELEEN?

Pronominit. Alakoulun opettaja opetti ne laulamalla pronominirokin ja minun korvaan se tallentui ikiajoiksi.

PERUSKOULUSSA TYKKÄSIN? 

Kun sain olla lapsi lapsena ja nuori nuorena. Aikuisuus on tullut väistämättä ajan saatossa.

MIELENKIINTOISIN TYÖ ENNEN TUOPALLE TULOA?

Turvallisuusalan moninaiset tehtävät sekä työskentely teinien kanssa viime vuosina.

TUOPALLA KOKATAAN, NIIN MITÄ KOKKAAT?

Olen apukokkina ja maistelen kohtuu sujuvasti toisten tekemiä sapuskoja. Tästä johtuen meillä kotona on oikea kokki.

MIKÄ ON VAHVUUTESI TÖISSÄ?

Pystyn hetkessä siirtymään tehtävästä toiseen. Menneet vuodet on keittäneet minut niin monessa sopassa, että sormi ei mene helposti suuhun… Oiskohan se vahvuus siis tilannetaju?

MITÄ TYKKÄÄT TOUHUTA VAPAA-AJALLA?

Liikun polkien ja kävellen, soittelen pianoa, kuuntelen musaa, lueskelen oppimismielessä ja puuhailen perheeni kanssa. Tykkään myös organisoida monenmoista ja olenkin oikea organisaattori.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email