Anne P. esittäytyy

Tuopan henkilökunta eli muumiperhe on jälleen kasvanut alan ammattilaisilla. Alla Tuopan ohjaajista Anne P esittäytyy.

Työkavereiden mielestä Annelle ei löytynyt juuri sopivaa muumihahmoa, sillä seksuaalineuvojana ja seksuaaliterapeuttina Annelle sopivaksi kahvimukiksi valikoitui Muumien Rakkaus-muki. Annella ei mene sormi suuhun haastavienkaan asioiden äärellä, sillä huumorinsa avulla Anne selviytyy mitä erilaisemmista tilanteista.

ASIA JOKA JÄI KOULUNPENKILTÄ MIELEEN?

Jostain syystä kemiallisten aineiden lyhenteet syöpyneet mieleen, mutta olenhan muutenkin tunnettu ainakin perhepiirissä “turhan tiedon tietäjänä” ?

PERUSKOULUSSA TYKKÄSIN? 

Kotitalous, käsityöt, kuvaamataito ja musiikki olivat mieluisimpia aineita. Ruotsi, englanti ja matematiikkakin olivat mukavia aineita ja olin jopa hyvä niissä, jota ei tosin tänä päivänä uskoisi millään. Puolustukseksi todettakoon peruskoulu ja lukio ajoista vierähtäneen jo valovuoden verran aikaa. 

MIELENKIINTOISIN TYÖ ENNEN TUOPALLE TULOA?

Vaikea määritellä mielenkiintoisinta, sillä kaikki olleet omalla tavallaan mielenkiintoisia, kivoja ja monin eri tavoin itseäni ihmisenä kehittäviä… Nuorena tyttönä siivoushommia silloisella Rautaruukilla, lentokentän kahvilatyöntekijänä, vanhustyöntekijänä, lastensuojelun perhetyössä, nuorisokodilla ohjaajana sekä erityistyöntekijänä ja nyt avoimin mielin ottamassa Tuopan tarjoamat haasteet vastaan.

KUN TUOPALLA KOKATAAN, NIIN MITÄ KOKKAAT?

Todennäköisesti vihersalaattia fetajuustolla höystettynä, uunilohen ja itsetehtyjen lohkopottujen kera tai hartaudella tehtyä lasagnea. 

MIKÄ ON VAHVUUTESI TÖISSÄ?

Ihmistä kunnioittava, arvostava, kuunteleva ja sensitiivinen työote. Joustavuus, luotettavuus ja huumorintajuisuus

MITÄ TYKKÄÄT TOUHUTA VAPAA-AJALLA?

Jos jossain olen hyvä, niin olen aika pro kotoilussa nykyään. Tykkään niin maan perusteellisesti vetäytyä villasukkineni sohvan syleilyyn ja ottaa kutimet käteen.

Aktiivisuustasoni vaihtelee isolla skaalalla ja välillä innostun myös irtautumaan sohvaltakin; pyöräilyä, lenkkeilyä jne. Toisinaan innostun myös virittelemään vanhaa harrastustani laulamista, mutta harmillisen harvoin. Matkustamisesta tykkäisin enemmänkin, jos lompakko olisi kanssani samaa mieltä. Kieroutuneella tavalla myös nautin pyykinpesusta ja puhtaiden pyykkien viikkailusta sekä järjestyksen ylläpitämisestä kotona, jotta siellä on mukava olla.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email