Helena esittäytyy

Tuopan henkilökunta eli muumiperhe on jälleen kasvanut alan ammattilaisilla. Alla Tuopan ohjaajista Helena esittäytyy.

Työkaverit valitsivat Helenan muumihahmoksi Nuuskamuikkusen, sillä hän on lempeä, huoleton ja kulkee rohkeasti omia polkujaan. Lisäksi hän seikkailee mielellään luonnossa.

ASIA JOKA JÄI KOULUNPENKILTÄ MIELEEN?

Päällimmäisenä peruskoulusta on jäänyt mieleen, näin ”vanhana” asioita muistellessa, persoonalliset opettajat. Jokainen ope taaplasi omalla vankkumattomalla ammattitaidollaan tai taidottomuudellaan, kukin ihan ikiomalla tyylillään.  Toisten opetusmetodit olivat vähintäänkin kyseenalaisia, toiset osasivat jo silloin ottaa huomioon lasten erilaiset oppimistavat. Eritoten mieleen on jäänyt alaluokilla 4.–6. luokan opettaja, joka oli reilu ja oikeudenmukainen, ja kohteli kaikkia tasapuolisesti.  Ope oli kova laulamaan, lauloi kovaa ja ”korkealta”. Joulukirkossa ei kukaan halunnut istua hänen viereensä, vaikka ope mukava mies olikin. Vähintäänkin korvatulpat olisi saanut olla korvissa vieressä istuessa. Tämän opettajan kanssa kuulumisia on vaihdettu myöhemminkin kylillä törmätessä. Toinen mieleen jäänyt opettaja oli englannin kielen opettaja. Tämä ope oli myös oikeudenmukainen, ja väänsi tarvittaessa, vaikka rautalangasta, kielioppia päähämme. Ja nyt ajatellen varsin erikoista oli se, että olin yökylässä tämän opettajan luona usein. Silloin ei tätä pidetty mitenkään kummallisena. Opettajan koti oli ihana vanha iso maalaistalo, jossa oli tilaa temmeltää sekä ulkona että sisällä.

PERUSKOULUSSA TYKKÄSIN?

Peruskoulussa tykkäsin liikunnasta. Ja jos ihan rehellisesti sanon, enpä ehkä muusta. Tai noh, biologia oli kivaa, ainakin eläinten osalta. Ja tietty välitunnit olivat parasta. Aika pakkopullaa kaiken kaikkiaan muutoin.

MIELENKIINTOISI TYÖ ENNEN TUOPALLE TULOA?

Töitä on paiskittu aika monella alalla vuosien mittaan. Mutta parhaiten mieleen on jäänyt ihan ensimmäinen työ, jonka sain asuntosihteerin apulaisena. Huh, kun jännitti. Taisin silloin opetella käyttämään myös ATK:ta, ja se oli kova sana 1980- luvulla.

KUN TUOPALLA KOKATAAN, NIIN MITÄ KOKKAAT?

Kun minä kokkaan, niin keittiö on sitten sen näköinen. En oikeastaan viihdy lieden ääressä, mutta jotain helppoa ja nopeaa. Kanawokki on hyvää, nopsaa ja helppoa, ja leipomuksista varmaan mokkapalat. Senkin tietenkin teen mahdollisimman helpolla reseptillä ilman vatkausta.

MIKÄ ON VAHVUUTESI TÖISSÄ?

Työssäni pyrin olemaan oikeudenmukainen ja reilu, ja pitämään lupaukseni. Ihmisenä olen aika liikkuvaista sorttia, joten varmaan myös työssäni hyödynnän omia vahvuuksiani sillä saralla. Lisäksi koirat ja hevoset ovat tärkeä osa elämääni. Eläinten kanssa toimiminen ja niiden tuoma hyvinvointi tulee näyttelemään myös tärkeää osaa ohjaustyössäni.

MITÄ TYKKÄÄT TOUHUTA VAPAA-AJALLA?

Vapaa-aikaa vietän ulkoillen ja luonnosta nauttien koirieni Hyrrän ja CoCon kanssa. Harrastan myös agilityä, sekä kilpailen ja valmentaudun lajissa aktiivisesti. Vapaa-ajastani taitaa mennäkin suurin osa touhuillessa karvakaverieni kanssa. Jos aikaa jää huollan itseäni kuntosalilla, käyn uimassa ja rentoudun kutimieni sekä hyvän äänikirjan parissa.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email