Jälkihuollon tuki itsenäistymiseen

Nuoren laitossijoituksen jälkeen koittaa itsenäistyminen ja usein muutto omaan asuntoon. Uusia asioita itsenäistyvälle nuorelle tulee vastaan alussa miltei päivittäin. Nuoren täytyy hoitaa asumiseen, toimeentulooon, koulutukseen tai työhön, terveyteen ja hyvinvointiin sekä vapaa-aikaan liittyviä asioita.

Omaan asuntoon muuttamiseen liittyy paljon muutakin kuin asunnon hankinta ja itse muutto. Nuoren tulee hankkia asuntoon tarvittavat huonekalut ja muut tarvikkeet. On pestävä pyykkiä, tehtävä ruokaa, hankittava siivousvälineet ja siivottavakin. Muita asumiseen liittyviä asioita on hoidettavana muun muassa sähkösopimus, osoitteenmuutos, vakuutukset, asumistuki ym.

Tuopan jälkihuollon työntekijät tukevat monipuolisesti nuoria. Hoidamme yhdessä asiointeja eri virastoissa ja ohjaamme sähköisissä palveluissa. Tuemme koulunkäynnissä ja työllistymisessä. Huolehdimme terveydestä ja hyvinvoinnista. Vietämme vapaa-aikaa yhdessä ja tuemme päihteettömyyteen. Ratkomme ihmissuhdepulmia ja rakennamme nuoren apuna arjen turvaverkkoa.

Autamme arjessa ja kuljemme rinnalla nuorten elämässä niin myötä kuin vastamäessä.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email